keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Keltainen seinä

Miten meillä kävi mielen vieressäkään, että me muka ehdittäisi remontoida täällä?! Me molemmat käymme töissä, suoritamme kesäkursseja, yritetään nauttia kesästä siinä sivussa, sukuloidaan pitkin Suomea... Ja sitten pitäisi vielä ennättää maalata 12 seinää! Huh. Kiirettä pitää. Mutta kyllä tämä edistyy. Askel askeleelta. 

Edistyksen merkkejä on jo näkyvillä: keittiön keltainen seinä on valmis. Ero edelliseen on huima! Keltainen väri piristää tämän pariskunnan ruuanlaittointoa varmasti :)



perjantai 15. kesäkuuta 2012

Vihreä seinä

Maalaamisurakkamme alkoi eilen. Olemme alkuperäisestä aikataulusta huimasti jäljessä, mutta onneksi meillä ei ole mikään kiire!

Yksi mielestäni hienoimmista väriläiskistä kodissamme on keittiön kirkkaan vihreä seinä. Sekin on maalattava, sen verran paljon reikiä ehtinyt kertyä vuosien varrella. Päätimme kuitenkin säilyttää värisävyn mahdollisimman samana, sen verran lujasti ehdimme siihen jo kiintyä!

Tämän seinän kimppuun kävimme siis ensimmäiseksi. Vasemmalla puolella avautuu ovi parvekkeelle, oikealla on keittiö.

Näillä pitäisi pärjätä!
Edellinen maalaaja ei ollut jaksanut ottaa listoja pois, siellä oli tapetinjämät hyvässä tallessa.

Seinä oli täynnä kaikenlaisia kohtalaisen rumia jälkiä, jotka on kiva vihdoin saada tuoreen maalin peittoon!
Seuraavaksi vuorossa on keittiön ja olohuoneen välinen seinä, sen maalailemme kirkkaan keltaiseksi. Jännityksellä jään venailemaan lopputulosta, kuinka harhainen idea olikaan sotkea kaksi voimakasta väriä samaan tilaan! :D

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

H20MOP!

Täällä yritetään siivota ahkerasti: imuroida ja pyykätä ja tiskata ja ja... Mutta mitä ihmettä, me ollaan kuulemma tämmöistä vailla!


Sen onnettoman virheen jälkeen, kun tilasimme perheelleni ostosteeveestä Magic Bullet -tehosekoittimen, en ole uskaltanut kurkatakaan kyseisen ohjelman tarjontaan. Mokoma rakkine piti aivan järjetöntä mekkalaa, hyppi ja pomppi ja haista kärysi menemään, eikä silti saanut kunnolla silputtua sille syötettyjä aineksia! Siitä on jo monta vuotta, mutta karmeat muistot elävät vahvoina. Olisikohan kuitenkin jo aika jättää se taakse, antaa anteeksi ostosteeveelle ja luottaa Anthony Sullivanin uskottavan machoilevaan peukunnostoon... 
  
Löysin tästä jotain kommentteja netistä:
  
Poikkesin naapurissa,ja ensimmäiseksi näin säihkyvän puhtaat ikkunat!!Sain tietää että tämä laite tekee pieniä ihmeitä kodin pinnoille. Tottakai minäkin haluan puhtaat ikkunat ja siksi tilaan tämän ihmeiden tekijän!! -Mirja
  
Erinomainen ehdottomasti. Lisäliinat kannattaa tilata suosiolla samantien, sillä pakkauksessa mukana ei ole, kuin yksi kutakin. Käytännössä niitä joutuu käyttämään "yksi per laatu per huone". Mikrokuituliinat on helppo heittää pyykinpesukoneeseen ja siitä kuivausrumpuun seuraavaa siivousta varten. Suosittelen ja tilaan itsekkin useamman, kunhan lahjakausi tulee taas. -Krisse
  
Olen ollut ERITTÄIN tyytyväinen osotokseen. Lapseni on pölyallergikko ja tuosta on ollut SUURI apu tässä. -Sari
  
Just. SUURIA sanoja, "ihmeiden tekijä", "tilaan itsekkin useamman", hahahaa! Njoo, itsekin olen pölyallergikko, mutta minulla ei olisi nyt kertakaikkiaan varaa pistää rahaa mihinkään romuun, jos tämä sattuisi sellaiseksi paljastumaan. Tämä söisi kukkaron pohjalta melkein satasen, hrr! Yksi aika iso asia tosin puhuu sen puolesta, ettei tämä mikään romu ole: Näitä myydään nykyään myös Citymarketissa! Ja Cittarissa ei tunnetusti pitäisi hyöriä myynnissä mitään romuja! JOS tämä sattuisi olemaan yhtä tehokas kuin mitä antaa ymmärtää olevansa, olisihan tämä tarpeen tämän huushollin ylläpitoon. Me ei omisteta edes moppia! Täytynee pistää harkintaan.

 


  
Jos jollakulla sattuu olemaan kokemusta tästä härvelistä, kuulisin mielelläni miten sen kanssa olette tulleet toimeen!
  
Lisätietoa H20Mopista saa täältä.
 

torstai 7. kesäkuuta 2012

Lasin lumoissa

Koti alkaa olla hyvässä kunnossa, astiakaapille olisi kyllä edelleenkin kysyntää, astiat kun eivät millään mahdu keittiönkaappeihin, ei vaikka miten äkistäisi. Maalit asuntoon on valittu, saan kuin saankin sen himoitsemani keltaisen seinän! Yllättäen rakas puolisonikin oli sitä mieltä, että keltainen voisi toimia vallan mainiosti. Toivottavasti se ei paljastu ihan kamalaksi valinnaksi, meillä ei ole varaa ostaa uusia maaleja jos me jotenkin onnistutaan möhlimään tämä. Ensi viikolla toivon mukaan päästään maalailemaan, tämä viikko vierähti sairastellessa...  

Tänään innostuin valokuvaamaan kauniita lasiastioita. Mitään näistä en ole itse ostanut, kaikki olen saanut lahjaksi tai perinnöksi. Pieni vihreä maljakko on varmasti vuosikymmeniä vanha.

Vaalean sininen mariskooli, vihreä pullo ja maljakko.

Nämä teelasit olen saanut isoisältäni.

Näistä kristalleista kelpaa hörppiä juhlajuomaa ja miksipäs ei vähän arkisempaakin.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Ihana keltainen!

Meillä on aikomuksena maalailla asunnon seinät tämän viikon aikana. Olemme tutkineet värikarttoja ja miettineet, mitkä värimaailmat sopisivat mihinkin huoneisiin. Avopuolisoni on ehkä vähän jopa säikähtänyt minun intoa aika kirkkaisiinkin väreihin, hän kun itse tykkäisi jostain hillitymmästä.

Olen vähän rakastunut, nimittän keltaiseen väriin. Nyt vasta tänään tajusin, kuinka upea väri se on ja miten kauniisti sillä voi sisustaa! Keräilin tähän hieman inspiraationlähteitä netin syövereistä (kuvia klikkaamalla paljastuu läjäpäin lisää keltaisia ideoita!):


















Minuun teki vaikutuksen erityisesti keltaiset kylpyhuoneet, kyllä tuolla kelpaisi pissiä! Toivottavasti meidänkin värikavalkaadiin saadaan istutettua edes yksi keltainen seinä, sen verran myyty keltaiselle värille on tämä tyttö juuri nyt.

Kivaa viikon alkua kaikille :)

Tekstiilit

Tekstiilit määräävät hyvin paljon kodin ilmettä ja tunnelmaa. Itse suosin lämpimiä maanläheisiä värejä ja melko hillittyjä kuoseja. Erisävyiset ruskeat, vihreät, oranssit ja luonnon valkoinen kuuluvat minun lempparisisustusväreihin. Kokosin tähän muutamia kuvia kotini tekstiileistä, joista pidän erityisen paljon. 

Koristetyynyjä, keskimmäiset ovat Intiantuliaisia
Kiva koristetyynylöytö Kodin ykkösestä
Anttilasta tarttui mukaan yllättävän edullinen kullanhohtoinen päiväpeitto
Vihreät verhot Anttilasta
Yhdistin varaston perältä löytyneet vanhat vaaleat verhot vihreisiin verhoihin, oikein toimiva kombo

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Astiakaappi

Täydellinen!


Uuden kodin keittiö on lähes täydellinen: ihka uusi tilava jääkaappipakastin, kaksi pesuallasta, astianpesukone, tehokas uuni ja hella... Mutta yksi asia pikkuisessa keittiössä on vähän hassusti: astioille ei ole säilytystilaa juuri yhtään. Suuri osa astioista jäi pyörimään jalkoihin pahvilaatikoissa.

Lähdimme toisen puoliskoni kanssa metsästämään astiakaappia. Päädyimme pieneen suloiseen Mennyt Aika -antiikkiliikkeeseen. Löysimme kauneimman astiakaapin ikinä! Se näyttää ihan uudelta vaikka on ollut käytössä useamman vuosikymmenen. Sitä on kohdeltu todella hyvin. Kaappi on Askon 60-luvun mallistosta. Astioita saa sekä lasiovien taakse näkösälle että alas piiloon. Oijoijoi, tämmöisen kun saisi...

Ihan pienen pieni ongelma tähän liittyy: kaappi maksaa 290 euroa. Ja on ihan varmasti joka sentin arvoinen, sitä en epäile! Uutena tämmöinen saattaisi maksaa yli 500 euroa. Pitää pistää harkintaan, koota vähän plussia ja miinuksia..


Lisätietoja Mennyt Aika -antiikkiliikkeestä voi käydä kurkkimassa täältä!

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Hyvästi rakas Epilä, tervetuloa keskusta!

Noin. Nyt se tapahtui. Muutin ihan omaan kotiin. Tai "ihan omaan", vuokraahan minä makselen. Mutta nyt ei ole enää kämppistä jonka kanssa yrittää sukkuloida sovussa, neuvotella menemisistä ja tulemisista ja vierailijoista ja sisustuksesta(!) ja siivoamisesta ja ja.. Kämppiksen tilalle kuvioihin pyörähti avopuoliso. Uusi kotimme sijaitsee keskustan tuntumassa Tampereella eli kulkeminenkin helpottui huomattavasti kun ei tarvitse enää niin paljon taipua bussiaikataulujen ehtoihin. Epilässä oli kivaa, mutta kyllä täällä asuminen tuntuu vielä hurjan paljon kivemmalta!

Pieni ja soma keittiö, ehkä lempipaikkani Epilässä. Heipparallaa keittiö, joku saa sinusta ihan parhaan kokkausmestan
!

Tervetuloa mukaan seurailemaan, miten minä tästä muuttorumbasta selviän. Ja ennen kaikkea, miten saan taiottua tästä paikasta kodin tuntuisen. Pienenä haasteena tiukka opiskelijabudjetti!




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...