perjantai 15. kesäkuuta 2012

Vihreä seinä

Maalaamisurakkamme alkoi eilen. Olemme alkuperäisestä aikataulusta huimasti jäljessä, mutta onneksi meillä ei ole mikään kiire!

Yksi mielestäni hienoimmista väriläiskistä kodissamme on keittiön kirkkaan vihreä seinä. Sekin on maalattava, sen verran paljon reikiä ehtinyt kertyä vuosien varrella. Päätimme kuitenkin säilyttää värisävyn mahdollisimman samana, sen verran lujasti ehdimme siihen jo kiintyä!

Tämän seinän kimppuun kävimme siis ensimmäiseksi. Vasemmalla puolella avautuu ovi parvekkeelle, oikealla on keittiö.

Näillä pitäisi pärjätä!
Edellinen maalaaja ei ollut jaksanut ottaa listoja pois, siellä oli tapetinjämät hyvässä tallessa.

Seinä oli täynnä kaikenlaisia kohtalaisen rumia jälkiä, jotka on kiva vihdoin saada tuoreen maalin peittoon!
Seuraavaksi vuorossa on keittiön ja olohuoneen välinen seinä, sen maalailemme kirkkaan keltaiseksi. Jännityksellä jään venailemaan lopputulosta, kuinka harhainen idea olikaan sotkea kaksi voimakasta väriä samaan tilaan! :D

9 kommenttia:

  1. Moi! Kivaa tekstiä ja ihania kuvia!
    Tulen lukijaksesi! :D

    Luulen että toimii keltainen-pirtsakkavihreä yhdistelmä.
    Laitaisin muut jutut (huonekalut) valkoiseksi tai muuten neutraaliksi(harmaa/vaaleanruskea/beige?). Etsisisin kangaskaupasta keittiön tuoleihin kelta-vihreätä kangasta ja ompelisin istuintyynyt tuoleihin. Näin yhdistäisin huoneet toisiinsa. Mutta tämä onkin vain minun mielipiteeni. :D

    Nojoo..Anteeksi avautumiseni. :)
    Mielenkiinnolla jään odottamaan projektisi edistymistä.

    Minut löytää blogista: http://margenmaailma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista ja vinkeistä! :) Ja toki saa avautua, sitä varten tämä kommenttiosio tässä on :D

      Keittiön kalusteet ovat luonnon valkoiset, siksipä uskalsinkin lähteä seinien kanssa värikkäälle linjalle.

      Minäkinpä käyn lueskelemassa sinun blogiasi :)

      Poista
  2. Pisti silmään noissa kuvissa tuo vihreä, mitäköhän maalia aiotte maalata päälle? Tuleeko täysin samansävyinen? Itse maalasin aikoinani olohuoneen seinään vähän samansävyisen limen päälle vaaleampaa vihreää, ja lopputulos oli aivan hirveä. Vihreät värjäytyvät todella helposti alempien sävyjen mukaan. Käytin silloin muistaakseni Tikkurilan puolihimmeää sisämaalia päällemaalaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoituksena oli maalata mahdollisimman samansävyinen, mutta eihän se käytännössä ole ihan mahdollista. Mutta oikein hyvä tuosta näytti tulevan! Pistän myöhemmin kuvia lopputuloksesta. Meillä näyttää olevan käytössä Colorian puolihimmeä sisämaali.

      Poista
  3. Ihana vihreä :)
    Tulee vanha kotitaloni mieleen maalla, Jossa televisiokamarin (siis sen huoneen nimi oli televisiokamari) päätyseinä on lapsuudesta eli 60-luvulta alkaen ollut juuri saman vihreä ja on yhä edelleen siellä samanvärisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin tuo vanhanaikainen sävy sai minutkin ihastumaan tuon seinän väriin :)

      Poista
  4. Kyllä on tosi kiva tää sunkin blogi! :)
    Ja tuo vihreä seinä... NAM!

    Laura

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...